Tantraopas |
|||
Tantran tekniikat
Tämä on käytännön opas tantran tekniikoihin. Tantrassa on paljon hyviä ja hyödyllisiä tekniikoita parempaan ja syvempään rakasteluun. Tantran harrastamisessa eivät mitkään rituaalit tai uskomukset ole tarpeen. Tantra perustuu ihmisen sisäiseen kokemukseen. Kaikkia menetelmiä tällä sivulla voi jokainen käyttää omalla tavallaan omiin tarkoituksiinsa. Tavallisessa seksissä pyritään aina orgasmiin, energian purkautumiseen. Se tuottaa meille hetken helpotuksen ja mielihyvän tunteen. Paine purkautuu, ja tarve tyydyttyy hetkeksi. Toisaalta me olemme myös väsyneitä, kadotamme elinvoimamme ja kiinnostuksen rakasteluun joksikin aikaa. Tantrassa rakastelua lähestytään aivan toisella tavalla. Tantrassa rakasteluun käytetään aikaa. Siinä uppoudutaan tähän hetkeen, rakkauden syleilyyn, ja unohdetaan loppu kokonaan. Tantrinen rakastelu voi kestää tuntikausia. Voimme kokea rakastamisen hurmiota niin pitkään kuin ikinä haluamme. Tantrisessa rakastelussa kuljetaan yhä syvemmälle rakkauteen, yhä syvempään yhteyteen toisen ihmisen kanssa. Tantra luo sillan sydänten ja sielujen välille. Tantrassa energia pidetään itsellä, ja se saadaan kiertämään kehässä rakastelijoiden välissä. Kun rakastelua on kestänyt tarpeeksi pitkään, ja kun syvä yhteys on luotu, silloin rakastelun luonne muuttuu. Kun jännite välillänne kasvaa tarpeeksi suureksi, se alkaa kiertää kehää välillänne. Tuo virtaus kasvaa ja voimistuu. Silloin rakastelusta tulee puhdasta hurmiota. Sulaudut yhteen toisen kanssa. Koette silloin yhdessä todellisen ykseyden tunteen, kaikkein syvimmän rakkauden kokemuksen.. Miehen moninkertaiset orgasmit
Miehen moninkertaiset orgasmit
Ensimmäinen menetelmä koskee miehen siemensyöksyä. Tantrassa rakastelun on tarkoitus kestää pitkään, sillä syvemmän yhteyden löytäminen vie aikaa. Nainen voi saada monia orgasmeja, ja jatkaa helposti rakastelua vielä pitkään. Mutta kun mies saa orgasmin, hänen halunsa, ja koko rakastelu, loppuu yleensä siihen. Ratkaisu tähän löytyy miehen moninkertaisista orgasmeista. Myös mies voi saada monta orgasmia, ja jatkaa yhä rakastelua. Tämä on varsin hyödyllinen taito, joka voi parantaa huomattavasti tavallistakin seksielämää molempien kumppanien kannalta. Se on taito, joka voidaan oppia harjoittelemalla. Orgasmin kokeminen ja siemensyöksy ovat miehellä kaksi eri asiaa. Toinen voi olla ilman toista. Mies voi kokea siemensyöksyn ilman orgasmia, ja näin joskus käykin. Toinen tapa on tämän menetelmän ydin. Mies voi kokea orgasmin ilman siemensyöksyä. Taito erottaa nuo kaksi voidaan opetella, taito kokea orgasmeja ilman siemensyöksyä. Pelkkiä orgasmeja mies taas voi saada useita menettämättä silti haluaan ja kiinnostustaan. Harjoitukset:
Huom: Miehelle on hyväksi saada siemensyöksy silloin tällöin. Se vapauttaa painetta eturauhasessa. Voit myös helpottaa sitä hieromalla vatsaasi kevyesti noin kämmenen leveyden verran navan alapuolelta. Yhteyden luominenLuo syvempi yhteys Yhteys toiseen ihmiseen voidaan luoda tietoisesti. Voimme luoda sillan sydänten välille. Voimme löytää syvemmän yhteyden, jossa sydämemme lyövät samaan tahtiin, jossa hengitämme yhdessä kuin yksi, jossa kehomme liikkuvat samassa rytmissä. Voitte löytää kehonne, sydämenne, ja koko olemuksenne yhteyden. Tämä harjoitus voidaan tehdä parhaiten istumalla toistenne sylissä. Suurempi kumppani istuu mukavasti pehmeälle alustalle, ja kevyempi istuu hänen syliinsä, niin että katseenne kohtaavat. Etsikää asento, jossa voitte olla mukavasti pitkän aikaa. Kylpyamme voi myös olla hyvä paikka, koska vesi tukee siinä joka puolelta. Silmien yhteys: Yhteyden luominen kestää aikaa. Rentoutukaa rauhassa toistenne syleilyssä. Avatkaa sydämenne, ja luottakaa toisiinne. Ottakaa myös toisen sydän vastaan. Antakaa yhteyden syntyä välillenne. Anna energian kiertääEnergia pyrkii aina liikkumaan. Energia itse on liikettä. Rakastelussa kerääntyy kiihotuksen energiaa, seksuaalienergiaa. Se kasvaa ja paisuu, kunnes saavuttaa huippunsa, ja silloin kaikki energia purkautuu kerralla. Tuo energian laukeaminen on orgasmi, ja se tuottaa meille hetkellisen mielihyvän tunteen. Tuo tunne kestää kuitenkin vain hetken. Se katoaa saman tien, jättäen meidät tyhjäksi ja väsyneeksi. Kadotimme energiamme, emmekä saaneet siitä kuin pienen hetken hurmioita. Mutta Tantrassa tuo tunne saadaan jatkumaan paljon kauemmin. Voimme kokea hurmioita koko pitkän rakastelun ajan. Ja kun rakastelumme viimein loppuu, me huomaamme saaneemmekin vain lisää energiaa. Tantrisessa rakastelussa meidän energiamme vain kasvaa ja voimistuu. Se voidaan saada aikaan energian kierrolla. Tantrassa energiaa ei päästetä purkautumaan. Se pidetään rakastelussa, ja saadaan kiertämään kehässä toistemme välillä. Energia virtaa kumppanista toiseen, ja voimistuu siitä vain entisestään. Tantrisen rakastelun jälkeen olomme on energinen ja täynnä virtaa. Elämän energiamme, meidän seksuaalienergiamme, on uudistunut ja kasvanut. Rakastelu herättää meidän elinvoimamme. Seksuaalienergia alkaa virrata kehossamme. Sen jännite kasvaa meissä rakastelun kestäessä. Voit tuntea sen jännitteenä joka haluaa purkautua, paineena joka pyrkii laukeamaan. Tavallinen orgasmi on tuon energian laukeamista kerralla. Tunne energiasi, tunne sen virta ja jännite. Suuntaa tuo virta toiseen ihmiseen. Johda jännitteesi kuin sähkövirta toiseen kehoon, toisen olemukseen. Anna sen virrata käsiesi ja kosketuksesi kautta, sukupuolielimiesi kautta. Jokainen kehosi osa joka koskettaa toista, antaa tuota energiaa. Ole aktiivinen, ole energian lähde. Huomiosi johdattaa tuota energiaa, läsnäolosi ja tietoisuutesi johtaa sitä toiseen. Hallitse energian virtaa, ja anna se kaikki toiselle. Kun energiasi kasvaa huippuunsa, ja tunnet purkautumisen lähestyvän, niin silloin on aika vaihtaa suuntaa. Ole nyt vastaanottava, ota energiaa vastaan. Nyt kumppanisi on aktiivinen, ja antaa sinulle voimaa ja energiaa. Tunne energian virta sinuun. Ole vastaanottaja, antaudu kumppanisi hallinnalle, anna energian virrata sisääsi. Salli sen tulla sinuun. Näin energia alkaa kiertää välillänne. Energia pyrkii aina liikkumaan, ja kun se ei saa purkautua tavallista tietään, se etsii uuden kanavan. Avaa syvä yhteys toisen kanssa, ja silloin tuo energia alkaakin virrata välillänne. Se virtaa kehosta toiseen, kasvaen ja kehittyen. Se loistaa välillänne kuin valokaari, ja kohottaa teidät molemmat kohti huimia korkeuksia. Se on silta joka yhdistää teidät toisiinne, ja tekee teistä yhtä. Yhdessä te nousette hurmion huipulle asti. Ja siellä te myös pysytte pitkään.
Tantrahieronta
|
|||
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
|||